maanantai 18. joulukuuta 2017

Instant Effects - Instant Eye Lift & Instant Lash Volumiser

Sain bloggaajaurani ensimmäisen kutsun lanseeraustilaisuuteen syyskuussa. Olin todella  mielessäni ja otettu kutsusta. Kyseessä oli Instant Effects -tuotesarjan lanseeraus, jonka järjesti maahantuoja Luxme Oy. Tilaisuus pidettiin Glory For You kauneussalongissa (upea paikka) Helsingin Kampissa. Paikalla oli myös kosmetiikkatuotteiden kehittelijä Richard Maers, jonka esitys tuotteista oli varsin kiintoisa ja seikkaperäinen.

Saimme tilaisuuden lopuksi varsin mukavan sisältöisen goodiebagin, jossa oli  näytteet myös esitellyistä tuotteista, Instant Eye Lift, Instant Lash Volumiser ja Instant Lip Blumper*. Itseäni kiinnosti tuotteista eniten Instant Eye Lift ja Instant Lash Volumiser. Huultenpullistajaa en koe tarvitsevani.

Horror alert! Sivun loppupuolella olevat silmäkuvat saattavat järkyttää herkempiä henkilöitä. Skrollaa varovasti.


Koska rakastan kokeilla silmänympärysvoiteita- ja seerumeita, otin ensimmäiseksi käyttöön Instant Eye Liftin (8 ml). Sen luvataan poistavan turvotusta, tummia silmänalusia, silottavan juonteita ja ryppyjä sekä kosteuttavan silmänympärysihon 15 minuutissa. Seerumia levitetään nuppineulanpään kokoinen tippa silmänalusille nimettömällä sormella taputtelevin liikkein. Nuoremmalle henkilölle riittää, kun seerumia käyttää vain aamuisin, jollei ole erityisen tummia silmäalusia tai turvotusta. Vanhemman henkilön (yli 45-vuotiaat) kehotetaan käyttämään voidetta ensin aamuin illoin, jos turvotus on pahanlaatuista tai silmäaluset erityisen tummat, ja myöhemmin siirtymään vain iltakäyttöön.

Instant Effects -silmänympärysseerumi on geelimäisen oloista, vedenväristä ja melko jähmeän tuntuista seerumiksi. Seerumi on pakattu pumppupulloon (mistä iso plussa), josta sitä on helppo annostella. Seerumin hieman jähmeän koostumuksen vuoksi sitä onkin aika helppo levittää ja seerumi imeytyy mukavasti. Omat silmänaluseni ovat kuivat ja räjähtävät entistä kuivemmiksi, jollen ole koko ajan stand-by -valppaana, minkä vuoksi käytän yleensä iltaisin aina kahta eri silmänympärysvoidetta. Aamuisin riittää  yksikin, mutta aika usein käytän kahta. Olen käyttänyt Instant Effects Eye -seerumia sekä aamuisin että iltaisin, vaikka silmänympärysteni ongelmakohdat eivät ole turvotuksessa tai tummuudessa, vaan kuivuudessa.

Silmänympärysseerumi tuntuu hyvältä ja aavistuksen verran on tehnyt hyvää jälkeä kosteuttavuuden ansiosta. Myös juonteet ovat hieman häivyttyneet, mutten osaa sanoa onko se juuri Instant Effectsin seerumin ansiota vai jonkin muun käyttämäni tuotteen. Samapa tuo, koska Instant Effects silmänympärysseerumi tuntuu miellyttävältä,  kosteuttaa ja imeytyy hyvin, vaikka arkkiviholliseni alcohol denat. komeileekin inci-listassa!

Inclista näyttää tällaiselta:

Aqua, Butylene Glycol, Alcohol Denat, Glycerin, Soluble Collagen, Dimethicone, Argania Spinosa Kernel Extract, Sodium Polyacrylate, Sodium Ascorbyl Phosphate, Methyl Gluceth-10, Benzyl Alcohol, Caffeine, Acrylates/C10-30 Alkyl Acrylate Crosspolymerm, Cyclopentasiloxane, Panthenol, Sodium Cocoyl Glucamate, Trideceth-6, Camellia Sinensis Leaf Extract, Phenoxyethanol, Escin, Dehydroacetic Acid, Carbomer, Ruscus Aculeatus Root Extract, PEG/PPG-18/18 Dimethicone, Ammonium Glycyrrhizate, Centella Asiatica Extract, Hydrolyzed Yeast Protein, Calendula Officinalis Flower Extract, Potassium Sorbate, Sodium Benzoate, Sodium Hydroxide.


Instant Lash Volumiser on ripsiseerumi, joka tehostaa ripsien kasvua ja tekee ne tuuheammiksi. Ripsiseerumin teho perustuu patentoituun koostumukseen, joka kuljettaa happea ripsiin niin, että ne tulevat 20 % tuuheamman näköisiksi jo parin minuutin käytön jälkeen. Pidempikestoisen käytön luvataan myös näkyvän ripsien tuuheutumisena ja paksuuntumisena entisestään. Kestäviä tuloksia on mahdollista saada jo kahden viikon käytön jälkeen.

Ripsiseerumia levitetään ripsille kuten ripsiväriä, ja sen päälle voi laittaa ripsiväriä kunhan odottaa muutaman minuutin, että seerumi ehtii kuivua. Jos seerumia jää ripsiin, ylimääräinen aines pitää poistaa, jotta ripsivärin saa asettumaan. Ripsiseerumia voi käyttää myös kasvattamaan ja tuuheuttamaan kulmakarvoja.

Ripsiseerumin laittaminen on helppoa, koska aplikaattorina on normaali ripsiharja. Harja on linjakas ja kapea, joten seerumin levittäminen on kaikin puolin vaivatonta. Seerumiaines on läpinäkyvää ja ohutta. Seerumi ei tunnu miltään erityiseltä, ja mielestäni se kuivuu todella nopeasti, ihan parissa minuutissa.

Olen nyt käyttänyt Instant Effects ripsiseerumia yhtäjaksoisesti runsas pari kuukautta aamuin illoin, mutta en ole havainnut kovin suuria muutoksia ripsien tuuheutumisen suhteen, mutta tuntuu, että ripseni ovat nyt hieman pidemmät. Kun laitan ripsiväriä tuntuu, että silmämeikki on jotenkin näyttävämpi, kun ripset tulevat paremmin esiin. 

Inci-lista on tämännäköinen:

Propylene Glycol, Sodium Polyacrylate, Aqua, Perfluorohexane, Perfluorodecalin, Glycerin Perfluorodimethylcyclohexane, Perfluoroperhydrophenanthrene, Sodium Hydroxide, 1,2-Hexanediol, Caprylyl Glycol, Myristoyl Pentapeptide-17, Benzoic Acid, Sodium Benzoate

Seuraavaksi ennen ja jälkeen -kuvat.  Ripsissäni on molemmissa kuvissa ohut kerros ripsiväriä, koska ilman väriä ripsistäni ei saisi mitään käsitystä. Muutoin silmät ja kasvot ovat meikittömät, voi apua. Suokaa anteeksi kuvien heikko laatu.



Ennen.

Jälkeen.

Instant Lash Volumiser on varsin hyvä tuote. Se on osoittautunut paljon paremmaksi kuin aluksi arvelin. Lash Volumiser tekee ripset näyttävämmän näköisiksi, sitä on helppo käyttää, se on riittoisaa, eikä hintakaan ole taivaissa.



Hinnat Luxmen verkkokaupassa Freshme.fi: Instant Eye Lift maksaa 39 euroa, Instant Lash Volumiser ja Instant Lip Blumper kumpikin 49 euroa. Tuotteet ovat 100% vegaaneja.


* Tuotteet ovat PR-näytteitä.

12 kommenttia:

  1. On noissa kuvissa kyllä ero, tollaiset on hyvä ottaa, ainakin itsekin näkee, tuliko muutosta, pitkän prosessin aikana sille tulee itse jotenkin sokeaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, meinas unohtua, mutta älysin sentään olennaisen pointin mikä saattaa kiinnostaa muitakin;) Itsehän noita muutoksia ei muutenkaan meinaa huomata;)

      Poista
  2. Onhan tuossa aika isokin ero juurikin ripsien pituudessa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin näyttäis olevan, mutta vähän olen tullut itse sokeaksi ripsien pituudelle. Hyvä, etten turhaan yrittänyt kasvattaa;) Toimiva tuote:)

      Poista
  3. Eikö ensimmäinen kutsu olekin sellainen, että meikäläistä ainakin jännitti ihan sairaasti. Avon oli oma eka kutsuni ja siellä tapasin Maijun <3 Huima ero ripsissä eli tuote toimii.

    Ihanaa jouluviikkoa Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jännitti, mutta onneksi sain seuraa Salkasta ihan sattumalta, niin oli paljon levollisempi mieli:) Salkan olin tavannut jo aeimmin. Kiva tilaisuus ja erittäin vieraanvaraiset emännät:) Muistan lukeneeni tuosta sinun ja Maijun ensikohtaamisesta vai olikohan siitä juttua jollain Tädit tubettaa -videolla, ehkä:)
      Kiitos, nyt alkaa itsestäkin tuntua, että onhan ne ripset kasvaneet, hihhurraa:)
      Kivaa viikkoa <3

      Poista
  4. Mulla risiiniöljy tepsi ripsien tuuheuteen ja pituuteen, mutta jostain syystä öljyn käyttö ei meinannut millään muistua iltarutiineissa. Sitten se jäikin kokonaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut, että risiiniöljyäkin voi käyttää ripsien pidentämiseen ja tuuheuttamiseen, mutta en ole itse kokeillut. Ripsiseerumin säännöllinen käyttökin olisi helposti unohtunut, jollen olisi erityistsempannut muistamisen kanssa;) Nyt menee jo rutiinilla.

      Poista
  5. Ihan selkeä ero ripsissä eli tuote selkeästi toimii! :) Oon huomannut, että ennen ja jälkeen -kuvat on tosi hyvä ottaa, koska eroa ei välttämättä huomaa itse ilman niitä. Sulla on muuten todella nätit kulmakarvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin:) Ja kun normimeikissä käytän vielä ripsiprimeria ripsivärin alla, niin ripset saa entistä enemmän näkyvyyttä;) Kiitos! Kulmakarvat ovat hieman ongelmalliset, kun nekin ovat iän myötä harvenemaan päin;)

      Poista
  6. Mua harmitti kovasti etten töiden puolesta päässyt tuonne lanseeraukseen :/ Huomaan kyllä sun kuvissa selkeän eron ja molemmat tuotteet kiinnostaa kovasti! Sain itse kokeiluun sen lip plumperin ja olen siitä tykännyt myös kovasti, todella miellyttävän tuntuinen huulilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla lanseeraustilaisuudet yms. on aika harvinaista herkkua. Olis kiva joskus nähdä niissä merkeissä:)
      Mä en ole sitä lip plumperia testannut, koska en ole kovin innostunut sellaisista, enkä koe tarvitsevani huulten pullistamista. Muista tuotteista tykkäsin, ja täytyy varmaan jatkossakin käyttää ripsiseerumia, kun sillä saa ihan kivat räpsyttimet;)
      Kivaa päivää, Mari<3

      Poista

Kiitos palautteesta ja kommenteista!