torstai 7. syyskuuta 2017

Kesän ja syksynkin suosikkimeikkituotteet - Morphen Jaclyn Hill paletti, pari Essenceä ja yksi Clinique

Sateisessa ja kylmässä kesässä oli myös omat mieltä kohottavat hetkensä ja ilonaiheensa. Kaikki hyvät asiat eivät tietysti ole sääsidonnaisia, vaikka auringonvalossa ainakin minulle ne vähemmän kivatkin asiat näyttäytyvät vähän siedettävämpinä. Materiaaliselta puolelta yksi ilonaihe on tietysti kivat ja mieluisat meikkituotteet, joita voisi myös suosikeiksi tituleerata. Suosikkeja on tietysti monia ja monenlaisia, mutta esittelen joitakin, jotka sykähdyttivät ja innostivat tänä kesänä erityisesti.

Morphe Jaclyn Hill Palette

Voitin heinäkuun lopulla Marin The Diary of a Shopaholic -blogin arvonnasta Morphen Jaclyn Hill paletin.  Tuntui aivan epätodelliselta, että meikälaisille voi käydä niin satumaisen hyvä onni, että voittaa jotain näin ihanaa. Olin jo aiemmin nähnyt Youtubessa videoita tästä paletista, ja se näytti todella laadukkaalta ja monipuoliselta.  Ja sitä se onkin oikeassakin elämässä ja tavallisen meikkaajan käsissä. Luomivärien pigmentti on aivan omaa luokkaansa - out of this world. Todella pigmenttistä, ei karise, eikä varise, eikä pölise. Sävyjä on huikeasti sekä shimmerisiä että mattasävyjä, siis 35, niinpä vaihtoehtoja riittää  joka menoon. Sävyt on enimmäkseen lämpimiä. Tykkään eniten shimmersävyistä ja erityisesti oikean ylänurkan vaaleanpunaiseen ja ruusukultaan vivahtavista sävistä, sekä alavasemman nurkan sinivihertävistä. Neutraaleja häivytyssävyjäkin on runsaasti.

Jaclyn Hill paletin luomivärit tarttuvat hyvin siveltimeen, levittyvät helposti ja pysyvyys luomilla on erinomainen, mikä on tärkeää kaltaiselleni ruttuluomiselle seniorille. Ihana paletti ja olen käyttänyt sitä likipitäen joka päivä <3 . Kiitos, Mari, että raaskit laittaa arvontapalkinnoksi näin upean paletin <3 . Kiitos neiti Fortuna, että tällä kertaa valitsit minut <3

[Ainoa miinuspuoli on paletin valkoiset kannet.  Ne tahraantuvat äkkiä, vaikka kuinka yrittäisi varoa. Ei mahda mitään.]



Essence Colour Correcting Stick no to dark sports  ja anti redness

Ostin joskus alkukeväästä Essencen väriä korjaavia puikkoja, beigen sävyisen ja vihreän. Vihreää sävyä käytän nenänpielen ja poskipäiden punaisuuden peittämiseen. Essencen vihreä puikko on yllättänyt myönteisesti toimivuudellaan ja laadullaan. Puikon väriaines on sopivan jämäkkää, mutta ei vahamaista, jotta sen saa asianmukaisesti levitettyä ja tasoitettua paikoilleen. Ihotuntuma on kevyt. Puikko peittää oikein hyvin ja on luonnollisen vihreää (!), eikä pigmentti katoa levittämisessä taivaan tuuliin, kuten on käynyt joillakin muilla vastaavilla tuotteilla. 

Edellä kerrottu pätee myös beigen sävyiseen puikkoon, jota käytän satunnaisten  muiden värivirheiden eli näppylöiden peittämiseen. Tosin näppylöitä ilmaantuu kasvoihini nykyään vain ehkä yhden käden sormin laskettavan määrän vuodessa, mikä on aivan riemastuttavan vähän. Joka tapauksessa Essencen puikko peittää erinomaisen hyvin kaikki sellaiset ei-toivotut väripläntit kasvoilla, koska peittävyys, levittyvyys ja kesto ovat hyvää tasoa.


Clinique Cheek Pop poskipuna, sävy Cherry Pop

Kesän suosikkiposkipunani on Cliniquen Cheek Pop poskipuna sävyssä Cherry Pop. Cliniquen poskipunan hinta on aivan ylärajoilla, mitä poskipunasta pystyn ja suostun maksamaan, noin 30 euroa. Mietin kauan voinko pistää niin ison rahan pelkästään yhteen poskipunaan varsinkin, kun poskipunia minulla on ennestään aivan riittävästi ja ylikin.  Cliniquen Cheek Pop poskipuna on ihan omissa sfääreissään laadun ja sävyjen suhteen, joten päätin investoida sen kolmekymmentä euroa tähän ihanuuteen, josta todennäköisesti riittää iloa vielä eläkepäivinäkin. Ostin poskipunan Stockmannilta, kun pörräsin  taas erään kerran siellä blogikamuni Salkan kanssa.

Cherry Pop -sävy on juuri se minun sävyni. Rakastan tällaisia  malvaan ja fuksiaan vivahtavia tumman pinkin sävyjä muutenkin ja tässä sävy on erityisen viehättävä. Poskipunan pigmentti on sopivan voimakas, ei onneksi mitään pelleposkipigmenttiä, vaan tätä voi ihan rauhallisin mielin kerrostaakin poskille ja lopputulos on kaunis ja luonnollinen. Poskipunan rasia on tietysti erittäin tukevaa ja hyvänlaatuista muovia, minkä takia ei tarvitse pelätä, että kohta saranat niksahtavat rikki.



30 kommenttia:

  1. Toi Morphen paletti on niin pakko saada, kun se jossain vaiheessa toivottavasti tulee Beauty Baylle myyntiin! On se vaan kaunis<3 Ja tossa on hurjan monipuolisesti eri sävyjä myös, mistä iso plussa. Tajusin tossa eilen, että mun täytyy varmaan saada itselleni myös Morphen Multi Color Shimmer Palette, vaikka ajankohta tollasille kirkkaille ja räikeille sävyille ei ehkä ookaan se kaikkein otollisin, kun kesä meni jo :D Mutta kun haluaa niin haluaa! Ihan mahtavan arvontavoiton oot kyllä itsellesi saanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sanos muuta, kyllä kävi hyvä tuuri:)
      Jaclyn Hill paletti on aivan mielettömän laadukas ja väriskaala sopivan monipuolinen. Jokaiselle löytyy sopivia sävyjä, mun mielestä ainakin:)
      Se kannatta hankkia ehdottomasti. En ole näin "helppokäyttöistä" palettia ennen omistanut. Luomivärit asettuu luomille todella nätisti ja vaivattomasti. Ja pigmentti on uskomaton. En olisi uskonut, että Jaclynin paletti on näin loistava<3
      Muista Morphen paleteista mulla ei ole kokemusta, mutta nyt alkoi kyllä kiinnostaa:)

      Poista
  2. Toi poskipuna on niin kaunis! Kalliimpien tuotteiden kohdalla aina miettii ostamista. Ja toivoo, että niistä tulisi speciaaleja 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana<3 Mua himotti se pitkään, mutta vähän emmin hinnan takia. Onneksi olen nyt sen onnellinen omistaja:)

      Poista
  3. Ihana poskipunasävy! Tykkään tuollaisista raikkaista puhtaista pinkin sävyistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SKiitos! Sama juttu, kirkkaat lilahtavat pinkit ja peruspinkit, sekä fuksiat on mun lemppareita:)

      Poista
  4. Kivoja suosikkeja ja tuo poskipuna on hirmu nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä tykkään Cliniquen poskipunasta todella paljon:)

      Poista
  5. Onpas ihana tuo voittamasi paletti! Etenkin kolme ylintä vaakariviä voisin napata itselleni ;)

    VastaaPoista
  6. Toi paletti on vaan niin upea, mutta Cliniquen poskipunat, mulla taitaa olla kolme niitä, tykkään niiden kerrostettavuudesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen katsellut Cliniquen cheek popilta muitakin sävyjä, mutta lempparein on tuo cherry pop:)
      Ja paletti on upea<3

      Poista
  7. Superkaunis paletti! Jos järjellä ajattelee, niin tuossa voisi olla muutama sävy vähemmän, koska jotkut sävyt näyttävät niin samantyylisiltä (yritän tässä keksiä syitä miksen hommaisi tuota palettia.) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä jotkin neutraalit sävyt on aika lähellä toisiaan, mutta ei haittaa, kun enemmistö on kuitenkin jokseenkin uniikkeja, varsinkin shimmerit, ohlalaa;)

      Poista
  8. En olekaan nähnyt tuollaisia essencen puikkoja, mutta merkille tuleekin niin paljon tuotteita ettei perässä pysy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mä en enää yritä pysyä essencen perässä;) . Tuotteita tulee niin solkenaan, mutta välillä melkein vahingossa löytää jonkin ihan helmen ja nämä peitepuikot on just sellaisia, joilta ei paljoa odottanut, mutta toisin kävin:)

      Poista
  9. Ihanaa kuulla, että olet tykännyt paletista! Oon tosi iloinen, että se pääsi rakastavaan kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, on se niin uskomattoman ihana. Kyllä sä tiedät:)

      Poista
  10. Oi, miten kiva arvontavoitto! Paletti on upea ja se on mielestäni kivan monipuolinen :) Essencen vihreä peitepuikko vaikuttaa hyvältä, joten kiitos suosituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan jättipotti:) . Sävyjä on melkein runsaudenpulaan saakka, mutta omat lempparit on kyllä erottuneet, vaikka kaikki sävyt onkin aikas ihania:)
      Essencen puikot yllätti minut todella myönteisesti:) Iso suositus:)

      Poista
  11. Poskipuna vaikuttaa tosi erikoiselta ja mielenkiintoiselta :D Tavanomaisesta poikkeava sävy voisi piristää ilmettä yllättävästi, pitääpä käydä Sokoksella testailemassa, jos sattuisi olemaan valikoimissa meillä päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä tsekkaamassa. Sävy on aika voimakas, mutta ei mikään överi, ja kerrostaminen on erittäin helppoa:)

      Poista
  12. Ai miten herkullisen näköinen tuo Morphe Jaclyn Hill Palette!! Todella upea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paletissa on kokoa ja näköä, sekä laatua:) <3

      Poista
  13. Kiitos essence vinkeistä ja tuo Cliniquen puna on ihana ja niin se vaan on, että pieni pinkki piristää poskilla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kummasti sitä piristyy Cliniquen poskipunan kaltaisista pikkuihanuuksista<3

      Poista
  14. Jacklyn Hill- paletti on itsellä kyllä aika korkealla ostoslistalla! Oli tarkoitus ostaa viime kerralla, kun sitä tuli lisää Morphen sivuille myyntiin, mutta paletit menivät niin nopeasti, että en kerennyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman arvontavoittoa Jaclyn Hillin paletti olisi jäänyt multa saavuttamattomiin.
      En yhtään ihmettele, että myydään heti loppuun. <3

      Poista
  15. on kyllä ihan mieletön tuo luomiväripaletti! Tosi upeita sävyjä. Mä vaan aina hannaan isojen palettien ostamista, kun ne ei MAHDU kätevästi mihinkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtava paletti! Ei mullakaan ole muita näin isoja paletteja, mutta tässä koko on vaan etu;) Tässä on valtavan monta upeata sävyä, että pakkohan paletilla on silloin kokoakin olla;)

      Poista

Kiitos palautteesta ja kommenteista!